Eilen otin Elmosta taas kuukausittaisen turkinkasvatuskuva, tuntuu että se alkaa pikkuhiljaa kasvamaan. ;) Ensi perjantaina sitten lähden Hämeenlinnaan tapaamaan Elmon siskoa Lottaa ja sunnuntaina olisi taroitus menä Tuuloksella järjestettäviin mätsäreihin. Ja 2 vkon päästä on myös mätsäri minne menen kaverini ja hänen haskinsa kanssa. :) Äsken tulin crossaamasta, ei käyty tälläkertaa pitkää lenkkiä. Treenailtiin vähän myös mätsäreihin, seisotus ei edelleenkään suju mitenkään hyvin. Huomasin että Elmon liikkeet korostuvat paremmin kun juoksen, mutta silläö on silti huonot liikkeet, se ei nosta jalkojaan tarpeeksi. :s Mutta alhaalla on kuva turkinkasvusta ja se mihin pyritään :)
Elmon Blogi
sunnuntai 14. marraskuuta 2010
keskiviikko 10. marraskuuta 2010
Yön aikana oli satanut lunta, ihanaa! Elmo on ihan hulluna :D Nyt illalla päästiin kauan suunnittelemalle lenkille, eli siis laitoin Elmolle vetovaljaat, ja pulkan perään (en tietenkään itse ollut kyydissä, vaan muutama halko). Alussa Elmo säikkyi ääntä, mikä pulkasta tuli, mutta tottui onneksi siihen nopiasti :) Loppumatkasta se jaksoi jopa juosta aika kovaa pulkka perässä. Käytiin iihan lopussa myös vähän pellolla irroittelemassa, Elmo oli sen jälkeen lumipallo. :) Eilen sain aikaiseksi tilattua sen kameran, nikon d5000 18-55 ja 55-200 putkella, toivotaan nyt että niitä on vielä jäljellä. :)
lauantai 6. marraskuuta 2010
Käytiin aamulla Elmon kanssa crossaamassa pitköstä aikaa, kyllä tykkäsi. :) Polulla päästin sen juoksemaan vähän vapaana, mutta poika tyytyikin vaan kävelemään mun vieressä, eikä juossut niinkun yleensä on tehnyt. :o Ja päivällä äiti keksi jnkun viisaan jutun, etä lähetään koko perheen kanssa metsään retkelle.. Siellä sitten oltiin ja Elmo sai taas juosta vähän vapaana, tälläkertaa myös juoksi. :) Sit me mentiin jonnekin laavulle eikä me voitu paistaa makkaraa ku siel ei ollu puita. Elmo keksi viisaan jutun, se alko kiivetä semmosta pientä jyrkkää kallionreunaa ylös, ja sitten se juos alas :D
Jännittää, n. 2vkon päästä mennään hämeenlinnaan tapamaan elmon siskoa Lottaa. :) Elmosta tulee ihan varmaan hullu, niinkun aina kun se näkee muita koiria. ;) Ja silloin ois tarkotus mennä mätsäilemään, vois tonkin kanssa alkaa taas treenamaan, viime mätsäreistä kun on aikaa..
Jännittää, n. 2vkon päästä mennään hämeenlinnaan tapamaan elmon siskoa Lottaa. :) Elmosta tulee ihan varmaan hullu, niinkun aina kun se näkee muita koiria. ;) Ja silloin ois tarkotus mennä mätsäilemään, vois tonkin kanssa alkaa taas treenamaan, viime mätsäreistä kun on aikaa..
keskiviikko 3. marraskuuta 2010
perussäätöö
Tänään ajelin Elmon kuonon ja tassut ja leikkaisn kynnet jotka oli jo väähän ylipitkät. Ja me leikittiin taas vähän repis ja taisteluleikkeja, joo nää meiän leikit on vähän kummallisia joo :) Ja oli tämmöstä perussäätöö, selvittelein taas vaihteeks takkuja ja trimmailin jalkoja, joista tuli ihan kamalat ! :/ Nyt taian niitten karvojen vaan antaa kasvaa ja olla koskematta niihin olleskaan, mutta luulen kyl et se ei oo mahollista, ku koko ajan tuntuis et pitäis jstakin saksia. ;)
sunnuntai 31. lokakuuta 2010
31.10
Tnä harjasin elmon jaa otin taas turkinkasvatuskuvan. Kasvattelemassa tälle siis skandinaavista lejjonaa, ensi kesänä sitten conti. Ihanaa kun oli veljen synttärit ja kaikki huopaannutti ton turkkia :/
Muttajoo, tässä siis kuvasarja alusta asti, miten ollaan turkinkasvussa edetty:
Kesäkuu
Heinäkuu
Pitkä matka vielä täyteen turkkiin.
Muttajoo, tässä siis kuvasarja alusta asti, miten ollaan turkinkasvussa edetty:
Toukokuu
Kesäkuu
Elokuu
Syyskuu
Lokakuu
Pitkä matka vielä täyteen turkkiin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

